Australian rannikolla sijaitseva Iso valliriutta on kriisissä.
- Ilmastonmuutoksen aiheuttama ja El Niñon voimistama meren lämpeneminen vaarantaa Isoa valliriuttaa.
- Riutasta 93 prosentissa on havaittu korallien vaalenemista.
- Tutkijat eivät ole nähneet koskaan yhtä vakavaa vaalenemisilmiötä.
- Kun koralli vaalenee, se ei enää kasva ja lopulta kuolee, jos ympäristöolot eivät palaa ennalleen.
- Australian kuuluisimman luontokohteen tila saattaa muuttaa maan energiapolitiikkaa.
James Cookin yliopiston tutkijat sanoivat keskiviikkona, että peräti 93 prosenttia ainutlaatuisen luonnonihmeen koralleista kärsii vaalenemisesta. Vauriot 2 300 kilometriä pitkän riutan eteläpäädyssä ovat lievempiä ja niiden odotetaan toipuvan, mutta pohjoisessa on hyvin vakavasti kärsineitä osuuksia.
- Joillakin paikoilla, joilla työskentelin, jopa 80-90 prosenttia korallista on vaalentunut. Eli tilanne on todella huono, tutkija Verena Schoepf kommentoi AFP:lle.
Tutkijat ovat tehneet mittavia tutkimuksia sekä pinnan alla että ilmasta käsin. Ryhmä kävi läpi 911 erillistä riuttaa ja havaitsi, että vain 68 niistä eli seitsemän prosenttia oli välttynyt vaalenemiselta.
- Arviomme on, että tällä hetkellä lähes puolet korallista on joko kuollut tai kuolemassa, professori Terry Hughes sanoi Reutersille.
- Emme ole nähneet mitään näin vakavaa koskaan. Pohjoisosissa on kuin kymmenen syklonia olisi iskenyt rannikolle kerralla.
Koralli vaalenee, kun sen ympäristöolot muuttuvat epänormaaleiksi. Tuolloin korallista katoaa sille värin antava levä, joka elää korallin kanssa symbioosissa. Koralli tarvitsee levää kasvaakseen. Äkillistä vaalenemista voi esiintyä muun muassa hirmumyrskyjen yhteydessä.
Tutkijat uskovat, että meren lämpötilan nousu on nyt syypää korallien vaalenemiseen ja tilannetta pahentaa rajuin El Niño -ilmiö kahteen vuosikymmeneen.
Australia on yksi maailman suurimmista kasvihuonekaasujen tuottajista, sillä sen energiasta kaksi kolmasosaa tuotetaan hiilivoimalla. Maa on lisäksi yksi suurimmista hiilen tuottajista maailmassa. Ympäristökysymyksistä ennakoidaan yhtä pääteemaa Australian vaaleihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti