HYBRIDISOTA

 

Tutkijat puhuvat mieluummin hybridiuhkista kuin -sodasta.
Krimin valtaus on selkeä esimerkki hybridisodasta kaikkine elementteineen.

Yksi merkki hybridiuhkasta on sotilaallinen uhittelu. Kuva tilanteesta, jossa venäläishävittäjät lensivät vaarallisen läheltä amerikkalaisalusta Itämerellä tänä keväänä. (US NAVY)
 

Hybridisodassa keinovalikoima on laaja. Se käsittää laajaa informaatiovaikuttamista, perus- ja tietoverkkojen infrastruktuuriin vaikuttamista ja aina myös perinteistä sodankäyntiä tai ainakin välitöntä uhkaa asevoimien käytölle.

Tutkijat käyttävät harkiten sanaa hybridisota.
Parempi käsite heidän mukaansa on hybridiuhka, jos niin sanottua sateenvarjokäsitettä vallitsevalle tilalle on käytettävä. Parempi vaihtoehto olisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä kuten sotilaallisesta provokaatiosta, propagandasta ja sotaharjoituksista.
Oleellista hybridisodankäynnistä tai -sodasta puhuttaessa on muistaa, että käsite pitää sisällään sekä aseellista että ei-aseellista voimankäyttöä.

Aleksanteri-instituutin vieraileva tutkija, tohtori Bettina Renz ja tutkijatohtori Hanna Smith esittelivät perjantaina valtioneuvoston kanslian rahoittaman Venäjän hybridisotaa käsittelevän hankkeen ensimmäisen tutkimusraportin.

Krimin valtaus - malliesimerkki hybridisodasta

Krimin niemimaalla Venäjä veti läpi malliesimerkin hybridisodasta. Se osoitti, kuinka suunnitelmallisesti ja nopeasti se saa asevoimansa, etenkin erikoisjoukot, valmistettua operaatioon, jonka se myös toteutti. Venäjä valloitti Krimin niemimaan Ukrainalta lähes täysin ilman vastarintaa. Ukrainan asevoimat eivätkä länsimaat olleet varautuneet tapahtumiin millään tavoin.
Informaatiovaikuttaminen oli voimakasta, ja Krimin Venäjä-mieliseen kansanosaan propaganda upposi täysin. Ilmapiiri informaatiovaikuttamiselle oli otollinen. Toisenlaisessa ilmapiirissä ja ympäristössä operaatio tuskin olisi onnistunut yhtä hyvin.
Krimin valloituksessa olivat käytössä kaikki hybridisodan välineet. Venäjä myös osoitti uudenlaista koordinointikykyä verrattuna esimerkiksi aiempiin operaatioihinsa Georgiassa ja Tshetsheniassa. Venäjä oli kasvattanut itseluottamustaan suurilla sotaharjoituksilla läntisillä rajoillaan juuri ennen Krimin valtausta ja sen jälkeen. Kymmenientuhansien, jopa sadantuhannen sotilaan sotaharjoituksilla Venäjä on osoittanut olevansa varteenotettava tekijä.
Venäjän toimet Itä-Ukrainassa eivät ole niin selkeästi hybridisotaa kuin Krimillä. Tilanne Donabasin alueella on tällä hetkellä sekava muun muassa Venäjän toimien epämääräisyyden vuoksi.
Syyriassa Venäjä käyttää perinteisiä sodan menetelmiä, eikä peittele osallisuuttaan sotatoimiin millään tavoin. Päinvastoin, se haluaa osoittaa teknistä osaamistaan.

Krimin tunnuksettomat vihreät miehet, venäläissotilaat, olivat yksi merkki hybridisodankäynnistä.

 

Käykö Venäjä hybridisotaa Suomea vastaan? - Tutkijoiden mukaan ei

Tutkijat eivät anna yksiselitteistä vastausta siihen, kohdistaako Venäjä hybridiuhkaa Suomeen. Hybridisotaa Venäjä ei Suomea vastaan käy.
Suomeen kohdistuu informaatiovaikuttamista Venäjän taholta. Esimerkiksi poliittiseen päätöksentekoon pyritään vaikuttamaan eri keinoin. Suoraa aseellista uhkaa Suomeen ei ole kohdistettu.
Ilmatilaloukkaukset ovat kuitenkin muistutus siitä, että Venäjällä on voimaa ja keinoja vaikuttaa myös aseellisesti. Kun diplomatian ja informaatiovaikuttamisen keinot on käytetty, muistutetaan keskustelukumppaneita sotilaallisen uhkan mahdollisuudesta.
Hybridiuhkana Suomea kohtaan voidaan nähdä myös Venäjän alkuvuodesta vuotanut raja. Venäjän rajaviranomaiset eivät paikallisesti tee päätöksiä turvapaikanhakijoiden päästämisestä rajan ylitse Suomeen, vaan päätöksenteko tapahtuu korkealla tasolla valtionhallinnossa.

Venäjä pyrki vaikuttamaan suomalaiseen päätöksentekoon muun muassa päästämällä turvapaikanhakijoita Venäjältä Suomeen ilman viisumia.

 

Hybridisodankäynnin käsite ei kerro Venäjän tavoitteista ja aikomuksista.
Oleellista olisikin ymmärtää syvällisemmin myös Venäjän sisäpolitiikkaa. Venäjän toimiin vaikuttavat esimerkiksi maan sisäiset jännitteet valtaeliitin kesken sekä asemaansa vakiinnuttava yliöisänmaallisuus. Venäjä käyttää omiin tarkoitusperiinsä esimerkiksi Suomen sisäpoliittisia tilanteita, ja Suomen ja muun lännen tulisi tehdä samoin.

Venäjällä on useita suurvaltaidentiteettejä. Sen globaalia suurvaltaidentiteettiä kuvaa hyvin Syyrian sodassa Kaspianmereltä käsin laukaistut ohjukset. Tarpeeton toimenpide, mutta osoitus siitä, mihin Venäjä pystyy. Venäjä on lisäksi lämmitellyt uudelleen suhteitaan kylmän sodan aikaisiin kumppanimaihinsa Afrikassa.
Euroopan tasolla Venäjän suurvaltaidentiteetti kuvastuu muun muassa vastakkainasetteluna. Se haluaa olla osa Eurooppaa, mutta omilla ehdoillaan. Se haluaa tehdä yhteistyötä, mutta samaan aikaan lyö Eurooppaa korville.
Neuvostoliiton jälkeinen suurvaltaidentiteetti näkyy muun muassa haluna ohjata ja hallita edelleen entisiä neuvostotasavaltoja.




                 

Hybris (.kreik.  ”loukkaus”) tarkoittaa nykyaikana liioiteltua itsevarmuutta ja -luottamusta, joka lopulta usein johtaa ansaittuun rangaistukseen. Antiikin Kreikassa hybris tarkoitti toimia, jotka niiden tekijä suoritti häpäistäkseen uhriaan tarkoituksenaan siten ylentää itseään.
Hybris oli antiikin Ateenassa rikos. Rikkomuksina tätä lakia vastaan pidettiin kaikkea aina pahoinpitelystä seksuaaliseen väkivaltaan ja omaisuuden varkauteen saakka.

Hybriksen vastakohdiksi on mainittu itsekritiikki ja itseironia