Hurjat sateet piiskasivat Atacaman autiomaata.
Alue on maailman kuivimpia. Vuotuiset sademäärät ovat monin paikoin vain muutamia millimetrejä.
Nyt sateet muuttivat hiekkakentät mutavelliksi ja kadut joiksi.
Paikalliset asukkaat pakenivat kaduilta katoille. Jopa 40 000 ihmistä jäi ilman sähköä tai juomavettä.
Chilen hallitus julisti alueelle hätätilan ja lähetti 2 400 sotilasta apuun.
Edellisen kerran seudulla oli tulva vuonna 1997.
- Aiempi arvio oli, että sateet eivät aiheuttaisi täydellisestä kuivuudesta kärsivällä alueella katastrofia. Tällaista vastaan ei voi varautua ennalta, koska vaikutuksia ei voi ennustaa, Michelle Bachelet sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.
Lisäksi maailman suurin kupariyhtiö Codelco joutui keskeyttämään työnteon. Samoin tekivät Anglo American ja Antofagasta Minerals -yhtiöt. Chile tuottaa kolmasosan kaikesta maailmassa käytetystä kuparista.
Samaan aikaan Chilen pohjoisessa naapurimaassa Perussa ainakin yhdeksän ihmistä kuoli kaatosateiden aiheuttamissa maanvyöryissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti