Maapallolla lähes Amazonin verran satelliiteilta piilotellutta metsää
Maapallolla on noin 9 prosenttia enemmän metsää kuin on aiemmin luultu, kertoo Science-tiedelehdessä julkaistu tutkimus.
Aiemmat arviot eivät ole lehden mukaan onnistuneet muun muassa sen vuoksi, että satelliittikuvien resoluution takia on ollut vaikea erottaa esimerkiksi varjoja puista. Tutkimuksessa kuitenkin käytettiin todella korkean resoluution Google Earth -kuvia.
Kuvia oli 210 000.
Tiedot auttavat tutkijoita tekemään entistä tarkempia arvioita siitä, miten paljon hiilidioksidia maapallon puut pystyvät imemään ilmakehästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti