Maailman pisimpään eläväksi selkärankaiseksi on varmistunut jäähai, kertoo Science-lehdessä julkaistu tutkimus.
Atlantin pohjoisosissa kuten Grönlannin ympärillä uiskenteleva jäähai eli holkeri (Somniosus microcephalus) voi elää jopa 400-vuotiaaksi.
Naaras lisääntyy vasta 156-vuotiaana. Jäähain elinikää lisää se, että se kasvaa vain senttimetrin vuodessa.
Ainoastaan erään simpukkalajin tiedetään elävän jäähaita pidempään.
Tutkijat saivat iän selville radiohiiliajoituksella. 1950-luvulla tehtyjen ydinkokeiden takia joissakin haissa oli radioaktiivisia jäämiä. Niiden perusteella tutkijat pystyivät arvioimaan haiden ikää. Vanhimman iäksi arvioitiin 392 vuotta – tosin heitto suuntaan tai toiseen voi olla jopa 120 vuotta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti