Räkä taistelee flunssaviruksia vastaan

Suomalaiset sairastavat vuosittain arviolta

 10–20 miljoonaa hengitystieinfektiota. 

Yleensä räkärumban käynnistävät tavalliset nuhakuumevirukset, jotka pesiytyvät nenään ja nieluun. 

Ensi töikseen ne synnyttävät hengitysteiden limakalvoille tulehduksen. Tuloksena on ärsyttävä yskä.

Jos virukset iskevät kurkunpäähän, katoaa ääni. Nenänieluun pesiytyessään ne aiheuttavat kurkkukipua. Kun viruksen valtaavat henkitorven ja keuhkoputken, yskä muuttuu repiväksi.

Flunssavirusten runtelemat limakalvot eivät jää virusten riehuessa toimettomiksi.
Ne ryhtyvät erittämään limaa kiihtyvällä tahdilla. Samalla köhä muuttuu räkäiseksi yskäksi.

"Sairastuneen kannalta on vain hyvä asia, että limaa syntyy ja räkä liikkuu", sanoo 

Turun yliopiston bakteeriopin professori Pentti Huovinen. 

"Räkä hidastaa taudin etenemistä elimistössä."

Huovisen mukaan räkä on ensimmäinen konkreettinen todiste siitä, että elimistö käy toden teolla taudinaiheuttajien kimppuun.

Limatulva puhdistaa ja huuhtelee tulehtuneita limakalvoja. Kuollutta kudosta kulkeutuu pois hengitysteistä. Kyytiä saavat myös virukset.

Lima siivoaa niitä nielun kautta ruoansulatukseen ja pois elimistöstä.

Räkäryöpyn tehosta kertoo se, ettei sairastuneilta löydy usein kuin yhtä flunssavirusta. Kun ensimmäinen taudinaiheuttaja on aktivoinut rään erityksen, toisen on jo vaikeampi tunkeutua elimistöön.

Hengitysteiden eri kohdissa syntyy hieman erilaista räkää. Tyypillisesti sitä tuottavat nenän ja nielun limakalvot.

Normaali pintoja suojaava ja kosteana pitävä lima on yleensä kirkasta. Kunnon flunssassa siihen sekoittuu kudosnestettä, kuolleiden limakalvosolujen jäänteitä, puolustussoluja, viruksia ja bakteereja.

Paksut hyhmäiset osat kirkkaan liman seassa koostuvat soluista ja niiden rippeistä. Tautisenkin räästä suurin osa on tavallista limasolujen eritettä.

"Mikrobit ja kuolleet solut ovat vain keitoksen suola ja pippuri", Huovinen kuvailee.

Nämä mausteet antavat eritteelle oman ulkonäkönsä. Flunssaräässä on enemmän sateenkaaren värejä, kuten vihreää ja keltaista. Infektion aiheuttajaa eritteen väristä ei kuitenkaan voi päätellä.

Räästä on toki haittaakin – enimmäkseen muille. Aivastus ja roiskeet levittävät tautia eteenpäin. Flunssaa potevan nenä ja nieluerite sisältävät runsaasti viruksia, sylki huomattavasti vähemmän.

Tehokkaimmin flunssa tarttuu käsien tai ovenkahvojen välityksellä nenästä nenään. Käsienpesu kymmenen kertaa päivässä pienentää flunssariskin puoleen.

Joskus räkä voi levittää tulehdusta myös omassa elimistössä. Nukkuessa viruksilla höystetty lima saattaa valua ylähengitysteistä henkitorveen ja keuhkoputkiin.

Kun räkää erittyy paljon, niistäminen tuntuu luontevimmalta keinolta avata hengitysteitä ja päästä eroon liiasta limalastista. Paranemisen kannalta siitä ei ole hyötyä. Päinvastoin.

Raju töräyttäminen raastaa rikki limakalvoja, työntää räkää vääriin paikkoihin ja voi altistaa uusille infektioille.

Tutkimusten mukaan ulospäin niistäminen aiheuttaa nenäontelossa hetkellisesti kymmeniä kertoja suuremman paineen kuin yskiminen tai aivastaminen. 

Nenän sivuonteloiden lisäksi limaa voi työntyä jopa korviin, mikä voi aiheuttaa siellä välikorvantulehduksen.

Nenää ei kannata rykäistä tyhjiin yhdellä iskulla vaan sierain kerrallaan. Paine pysyy aisoissa, kun ei purista nenäliinaa liian tiukasti sieraimia vasten. Niistettäessä ilma saa päästä läpi.

Myös kuuma suihku tai saunominen saavat limaan liikettä. Löylyyn ei kuitenkaan pidä mennä, jos flunssaan liittyy kuumetta ja lihassärkyä. Kuumuus kiihdyttää verenkiertoa ja lisää vaaraa, että taudinaiheuttajat kulkeutuvat verenkierron mukana sydänlihakseen ja tulehduttavat sen.

Niistäessä räkä kulkee tavallaan väärään suuntaan. Sen normaali reitti on sisään, ei ulos. Fysiologisesti luontevampaa olisi antaa liman valua takaisin nieluun. 
Pitäisikö siis töräyttelyn sijasta ryhtyä ryystämään?

"Se ei taitaisi olla meidän kulttuurissa kovin sopivaa."
.

Valumattomanakin räkä teettää töitä – ainakin osalle meistä. Kuivuessaan se pakkautuu kutiavaksi karstaksi limakalvojen pinnalle. Arjen kokemusten perusteella nenän kaivaminen on yleistä.

Nenänkaivuun suosion todistaa myös tiede. Tutkimuksen mukaan sitä harrastavat lähes kaikki. 200 haastatellusta teinistä 96,5 prosenttia tunnusti pyöräyttävänsä sormea sieraimessa säännöllisesti.

Tavallinen tahti on neljästi päivässä, mutta himokaivajat ylsivät 20 kertaan. Joka kuudes piti kaivamista vakavana henkilökohtaisena ongelmana.