Verrattuna hiilidioksidiin metaani lämmittää ilmastoa paljon voimakkaammin.
30 joulukuuta 2019
Ikiroudan sulamiskraateri Siperiassa
Verrattuna hiilidioksidiin metaani lämmittää ilmastoa paljon voimakkaammin.
28 joulukuuta 2019
Valtamereen ilmestyi kuuma alue, joka kasvaa koko ajan
Uuden-Seelannin itäpuolelle Tyyneen valtamereen ilmestynyt kuuma alue askarruttaa tutkijoita. Lähes puolitoista kertaa Texasin osavaltiota suurempi ja neljä kertaa Uuden-Seelannin kokoinen alue näkyy meren pintalämpötiloja kuvaavissa kartoissa selvänä punaisena läiskänä, joka kasvaa koko ajan.
Asiasta uutisoivan The Guardianin mukaan Uudelle-Seelannille kuuluvien Chathamsaarten tuntumassa sijaitsevalla, vähintään miljoonan neliökilometrin laajuisella alueella vesi on noin 6 celsiusastetta lämpimämpää kuin normaalisti tähän vuodenaikaan.
– Kyseessä on tämän hetken suurin keskimääräistä lämpimämpi alue koko planeetalla. Normaalisti lämpötilat alueella ovat noin 15 astetta, kun ne ovat nyt noin 20 astetta, sanoo uusiseelantilaisen Victoria University of Wellingtonin tutkija James Renwick.

16 joulukuuta 2019
famous story about St. Nicholas
There was a poor man who had three daughters. The man was so poor that he did not have enough money for a dowry, so his daughters couldn't get married. (A dowry is a sum of money paid to the bridegroom by the brides parents on the wedding day. This still happens in some countries, even today.)
One night, Nicholas secretly dropped a bag of gold down the chimney and into the house (This meant that the oldest daughter was then able to be married.). The bag fell into a stocking that had been hung by the fire to dry! This was repeated later with the second daughter. Finally, determined to discover the person who had given him the money, the father secretly hid by the fire every evening until he caught Nicholas dropping in a bag of gold. Nicholas begged the man to not tell anyone what he had done, because he did not want to bring attention to himself.
But soon the news got out and when anyone received a secret gift, it was thought that maybe it was from Nicholas.

Because of his kindness Nicholas was made a Saint.
04 joulukuuta 2019
KULTAINEN RIISI pääsi pannasta
Saksalaiset kasvitieteilijät kehittivät ja loivat kultaisen riisilajikkeen 1990-luvulla, joka voi torjua lasten sokeutumista kehitysmaissa.
Siirtämällä tavalliseen riisiin maissin geenejä.
Kellertävän värinsä mukaan muuntogeeninen lajike on kultainen riisi.
Kultaisen riisin matkaa lautaselle ovat hidastaneet ympäristöjärjestöjen kampanjointi ja viranomaisten määräykset.
Nyt Bangladesh alkaa ensimmäisenä valtiona viljellä kultaista riisiä.
Myös Filippiineillä riisi on lähellä hyväksyntää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kandee välillä Egobuustautua Sisäiset puheet itselle ovat joko latistavia tai kannustavia. Kannustavan sisäisen puheen kautta pysty...
-
Rasvamaksa on Suomen yleisin maksasairaus ja sitä esiintyy jopa neljäsosalla aikuisväestöstä. Se on torjuttavissa terveellisellä ruok...
-
15 minuutinkin rauhallinen "käppäily" pihalla pidentää elinikää Istumatyöhön liittyy terveyshaittoja, mutta niitä voi helposti v...
-
Ultraprosessoitu ruoka on myrkkyä aivoille On helppo elää luulossa, että pitkälle prosessoitua ruokaa voi nauttia maltillisesti, kunhan ru...