Nasan dramaattinen kuva näyttää miten likaista ilmaa hengitämme
Hengityksen mukana keuhkoihin päätyy miljoonia hiukkasia.
NASA
Ilmaston lämpeneminen tuo mukanaan hurrikaaneja ja "helleinfernoja". Ne ovat kuitenkin vain osa lämpenemisen vaikutuksista.
Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on julkaissut sivullaan pysäyttävän kartan siitä, miten ilman täyttävät erilaiset ilmassa liikkuvat hiukkaset ja pisarat. Niitä kutsutaan aerosoleiksi. Aerosoleja on ilmassa tällä hetkellä poikkeuksellisen paljon, ilmaston lämpenemisen oheisilmiönä. Niitä tulee muun muassa valtavista eri puolilla maailmaa riehuneista metsäpaloista.
Tänä vuonna eri puolilla maailmaa on rikottu 118 kaikkien aikojen lämpöennätystä, joka osaltaan on ollut kiihdyttämässä muun muassa metsäpaloja.
Valitettavasti ilmiö vahvistaa itseään, kun lämpimämpi ilmasto sulattaa muun muassa ikiroutaa, josta vapautuu hiilidioksidia, joka johtaa ilmaston lämpenemisen kiihtymiseen...
Vakavia ongelmia maan pinnalla
Kuva on yhdeltä vuorokaudelta, viime viikon torstailta. Kyseisenä päivänä Afrikan ja Pohjois-Amerikan yllä näkyi valtavia savupilviä, Aasiassa leijui isoja tomupilviä ja Tyynellämerellä riehui kolme trooppista pyörremyrskyä.
Nasan kuvat on koottu satelliittien ottamista mittauksista ja niitä on täydennetty maassa olevien mittalaitteiden tuloksilla. Ne eivät ole siis suoraan valokuvia.
- Jotkut näistä kuvassa näkyvistä visualisaatioista aiheuttavat todella vakavia ongelmia maan pinnalla, kerrotaan Nasan sivulla.