Ranskassa asui ihmissyöjiä noin 6000 vuotta sitten
Nyt siitä on saatu todisteita.
Paikka on luola lähellä Fontbregouaa, joka sijaitsee Provencessa noin 60 kilometriä rannikosta sisämaahan päin. Arkeologit ovat kaivauksissa osoittaneet Ranskan ensimmäisten maanviljelijöiden eläneen alueella.
Arkeologit Paola Villa, Jean Courtin ja Daniel Helmer havaitsivat näiden ihmisten syöneen myös ihmislihaa.
Luolan pohjan syvennyksistä kerättyjen 10 luukasan lisäksi oli kolme kasaa ihmisluita. Syödyt eläimet olivat osaksi villejä, ennen kaikkea villisikoja, mutta myös petoeläimiä, yksi susi ja kettu ja loput kesyjä eläimiä.
Kolmesta kasasta ihmisluita sisälsi luita kuudesta ihmisestä, joista kaksi oli lapsia.
Tutkijat ovat sitä mieltä, että luolassa on voitu syödä kaiken kaikkiaan 12-14 ihmistä.
Viereisessä kuvassa kuuden ihmisen teurastusjätteet.
Luut ovat paloiteltuja ja osa on halkaistu ytimen saamiseksi ulos.
Jäsenet lyötiin poikki kivikirveellä.
Alakuvassa on lapsen solisluu, jossa on useita iskuja.
Löydöt esiteltiin Science-lehdessä

ranskalaisissa on ollutkin aina jotain outoa........
VastaaPoista